perjantai 21. marraskuuta 2014

Hitaan aamukäynnistyksen aineet

Kun mies lähti aamulla töihin, niin minäpä laitoin itselleni saunan lämpiämään. Vaikka meillä on Helon ns. heti valmis kiuas, niin mielestäni sekin vaatii hetken lämmittelyä ennen kuin löylyt irtoavat eikä vain haalea höyrypilvi. Minähän en ole erityisen innokas saunoja vaan kernaasti vaihtaisin saunan tilalle kylpyammeen. Kylpyammeen menetin kun kaksi vuotta sitten myin kerrostaloasuntoni ja muutin pysyvästi yhteen mieheni kanssa.

Mainosten houkutuksille alttiina ostin tuota Plantur 39 shampoota, jonka sisältämä kofeiini voi auttaa estämään ikääntymisen syistä johtuvaa hiustenkasvun vähenemistä. Mitään ohenemista en hiuksissani ole havainnut, mutta ajattelin jo ennakoida.

Peseytymiseen tänään käytin Fazerinalta tuoksuvaa suklaa-appelsiini suihkushampoota ja kuorinpa vielä jalatkin Emännän luomusokeriaineella.

 
Saunomisen jälkeen vielä tein kasvoille kuorinnan Guinot'n hedelmähappoihin perustuvalla aineella. Kuorinnan jälkeen kasvojen rasvaus Vichyn Neovadiolilla. Nuorempana en voinut kuvitellakaan, että olisin rasvaillut vartaloani koska se tuntui 'limaiselta', mutta nykyään iho suorastaan vaatii rasvausta. Flora By Gucci'a siis pintaan. Nivean deodorantteja olen käyttänyt vuosia.

 
Pyyhekuiviin hiuksiin suihkutin hieman Cutrinin Root Boost Maximizeria ja föönauksen jälkeen sipaisin hieman Formen vahaa sekä suihkaukset Formen lakkaa.


Sitten olikin jo aamupalan aika ja jälleen mainonnan uhrina ensikokeilu Fazerin Alku-puuroa.

 
Hiutaleet lautaselle ja kiehuvaa vettä päälle sekä sekoittelun jälkeen minuutin odotus, jonka jälkeen puuro oli syötävissä. Mutta pettymys, ei oikeastaan maistunut millekään. Vaikka noita karpaloita on noinkin paljon, niin nekin mauttomia. Samoin pienet omenan kokkareet. Ja ettei olisi liian terveellistä, niin kuten jo kahvikuppihaasteen yhteydessä mainitsin, että suosikki juomani aamuisinkin on Pepsi Max, niin sitä nautin myös aamupuuron kanssa.

 
Loppusilauksena hammaspesu ja suihkaukset Elisabeth Taylor White Diamond tuoksua.

 
Pari tuntia tähän käynnistykseen kului. Kotoilupäivänä en laita meikkiä, joten siihen ei mennyt aikaa.
Pirteää perjantaita!

25 kommenttia:

  1. Kerroppa kokemuksista sitten tuon plantur 39 suhteen - tää meinaa nimittäin myös joutua uhriksi..
    Ihanaa päivää sinulle<3

    VastaaPoista
  2. Kiireettömät kotiaamut ovat niiiiiiin nautinnollisia!! Ja kun saunottelee aamutuimaan, silloin juuri malttaa panostaa kokonaisvaltaiseen hyvään oloon kuorintoineen ja rasvauksineen - iltasaunan jälkeen ei jaksa kuin keikahtaa pehkuihin. Ja senkin kyllä huomaa, ainakin kantapäistä...
    Mainoksen uhrina ostin myös Miehelle Alku Sadonkorjuuta, kehui peruspuuroa paremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita jalkoja piti helliä, kun keskiviikkona joutuivat niin koville koko päivän koroilla kävelyssä.

      Poista
  3. Olipa mukavalta kuullostava aamu :) Minulla on myös tuota Fazerinalta tuoksuvaa suihkushampoota, tuoksuu ja tuntuu ihanalta :) Olen miettinyt maistaa tuota Alku puuroa kun tavallinen puuro ei maistu, omena-kaneli puuro pusseja minulla on töissäkin mukana ja se maistuu hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosuklaa-mansikka on niistä Elovenan pussipuuroista suosikkini ja tämän aamuinen Alku-puuro häviää sille reilusti.

      Poista
  4. Minäkin olen katsonut tuon shampoon mainontaa sillä silmällä. Miltä pesutulos vaikutti (pesevyys ja kuivattaako)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran jälkeen pesutulos kuin muissakin ( Tigi, Bonacure)shampoissa.

      Poista
  5. Huh, minä ihan hengästyin. Minä en jaksa enää niin hirveästi tusata muutoin kuin silloin, kun olemme lähdössä ulos. Toki meikkaan joka päivä, mutta ihan perussetti. Saunaa ei voita mikään. Meillä on talossa myös aina valmis -kiuas ja sitä emme antaisi pois mistään hinnasta. Kansi auki ja vettä kiukaalle ja suihkuun ja sauna onkin lämmin. Me saunomme joka ikinen päin. Ja sitten meillä on tuo ulkosauna Aitokiukaalla, mutta sen lämmittäminen onkin sitten jo useamman tunnin hommaa. Mukavaa viikonloppua toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kai erilainen suomalainen kun en ole saunasta innoissani. Samoin mukavaa viikonloppua sinullekin :-)

      Poista
  6. Aamusaunahan on ihan parasta. Ihanat kauneudenhoitorutiinitkin jaksaa silloin paremmin. Jee käytät Yotuelia, se on maailman paras tahna. Olen tehnyt siitä pari blogipostausta omassa blogissa, tällä viikolla suuvedestä. Olen aivan Yotuelin pauloissa ja käyttänytkin jo 15-vuotta.

    Löysin blogisi Xl cheap and chic blogista. :)

    Kaunista viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon Yotueliin päädyin juurin sinun blogissasi olleen jutun perusteella :-) Myös sarjan purukumit nyt käytössä.

      Poista
  7. ihanan rentouttavalle aamusi puuhat kuulostavat! Minä en noista pussipuuroista perusta, tulee vielä kamalampi nälkä n. 1h päästä puuron nauttimisesta, vaikka ihan hyvälle ne kyllä maistuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pussipuuroannos on helposti pienempi kuin jos kattilasta ottaisi puuroa lautaselleen.

      Poista
  8. Olipas kiva rauhallinen ja rentouttava aamu. Nautin myös rauhallisista aamuista. Joskus sanonkin, että ei mitäön tapahtumia ennen klo 12.
    Terveisin toinen, joka ei piittaa saunasta.

    Kysyisin puurolautasesta, onko uusi vai vanhaa Arabiaa? Tuli ajatus, onko miehen vanhempien mökillä samanlaiset syvät lautaset, mutta ne on jotain -60 - -70 luvulta.

    VastaaPoista
  9. ♥itseään kannattaakin hemmotella :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Itsensä hemmottelu on parasta huumetta mitä mä tiedän ;)

    VastaaPoista
  11. Ihanlta aamulta kuulostaa, tuota plantur shampoota pitäisi ehkä kokeilla, josko tekisi ihmeitä tähän harmaantuvaan ja ohenevaan päähän! Joskus tuollainen "oma" aika on vaan parasta!

    VastaaPoista