tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ale ostoksia ja kukkia

Eilenkin satoi eikä kotona voinut tehdä mitään, paitsi pyyhkiä pölyjä, mutta ei sitäkään jaksa aina, joten lähdettiin käymään kauimmaisella hautausmaalla, jossa miehen sukua löytyy. Ja koska oltiin jo 'muualla', niin oli hyvä syy käydä liikkeissä, joissa ei viikottain pistäydytä.

Löysin hyvällä hinnalla tyynyliinoja ja fleesehuopia sekä kaita/poikkiliinoja. Tyynyliinat alennusten jälkeen 2,73€, huovat 4,20€ ja liinat 3,50€.

                                                  Tyynyliinoissa ja huovissa sama teksti




Poikkiliinojen päädyt pikkuruudullista kangasta ja muuten mustalla ruusujen ääriviivoja valkoisella pohjalla. Näillä liinoissa on vielä yksivärinen vuorikangas nurjalla puolella.




Ja kun Zalandokin jo viime viikolla ilmoitti alensa alkaneen, niin eilen kotiutui paketti, jossa olivat tennarit. Varren suussa on tuollainen neulos ja sisäpinta pehmoista fleeseä.  Vuosikymmeniin en tennareita omistanut ja kun aiemmin ostin ne kullanväriset, niin sitten sorruin jo näihinkin.


Samassa paketissa tulivat hopean/ harmaanväriset nilkkurit. Onhan jo hyvä aika varautua syyskeleihin ja vuorittomina näitä voi käyttää vaikka jo nyt farkkujen kanssa.

 
Sinne hautausmaalle ostin liikaa kukkia, joten ylimääräiset toin omalle pihalle. Tuo maitotonkka on ollut jo kuukauden ja pelargonia on ehtinyt menettää kaikki kukkansa eikä uusia ole pukannut. Onneksi lumihiutale sentään kukkii siinä. Varastossa oli vanha pärekori, johon laitoin sisälle kangasta, jottei mullat tulisi rei'istä ulos kasteluvesien mukana. Nuo koristetupakatkin olivat tarjouksessa :-)
 




Kaikki tupakat eivät koriin mahtuneet, joten yksi päätyi altaan reunalle vanhassa puuastiassa.

Lisäksi kotiutui muutama kukonharja lisää astiaan, jonka spraymaalilla maalasin harmaaksi, kuten jo aiemmin tuon patsaan päällä olevan ruukunkin.
 


                                Saman maalauskäsittelyn on kokenut myös tämä muratein täytetty kori.

 


Mieskin penkoi antaumuksella yhtä kenkälaaria pitkään, mutta ei sitten kuitenkaan ostanut mitään. Harmi etten ottanut siitä kuvaa :)

11 kommenttia:

  1. Hurmaavat istutukset ja mahtis alelöydöt :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava tuo istutus-asetelma missä ruukkuja, patsaita , valoja sekä hieman suihkulähdettäkin.. Kivat löydöt teit.

    VastaaPoista
  3. Upeita istutuksia olet tehnyt ,tykkäsin niistä kaikista. Harmaat saapikkaat ovat tosi kivat :)

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis ruukkupuutarha asetelmineen!

    VastaaPoista
  5. Hyvät löydöt, nyt osui kohilleen :) Pärekorissa kukat näyttävätkin kauniilta, ei ole tullut mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa pärekori lahoaisi kesän aikana, niin olisi yksi tavara vähemmän varastoitavaa :-)

      Poista
  6. Ihanat poikkiliinat. Juuri minun makuuni. Hyviä löytöjä teit muutoinkin. Minä en hirveästi jaksa enää juosta alennusmyynneissä, vaan vanhemmiten teen vain heräteostoksia. Ennen sitä saattoi juosta koko päivän kaupoissa :) upeita kukkajuttuja sinulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme mekään mitään tiettyä tavaraa/tuotetta hakeneet, kunhan kohnasimme kaupoissa ajankuluksi ja joskus löytää jotain ja toisinaan ei mitään.

      Poista
  7. Voi miten kaunista teillä pihalla. :)

    VastaaPoista