torstai 15. elokuuta 2013

Porvoossa

Tänään, miehen ehdotuksesta, lähdimme käymään Porvoossa ajankuluksemme. Jo matkalla tuli muutamaan otteeseen rankasti vettä. Oikein 'Porvoon mitalla' :-)


Joen rannasta piti kiireesti siirtyä Vanhan Porvoon puolelle, että pääsee sateelta suojaan putiikkeihin. Ja niissähän riittää nähtävää ja ostettavaa.

Cisar-putiikissa on kauniita tölkinveimistä tehtyjä pussukoita, laukkuja ja vöitä.
 
 
Omituisin oli vanhaan puuseehen tehty galleria. Minusta jo siinä ulkopuolella haisi tilan entiselle toiminnalle.
 
 

                                               Kaikkien liikkeiden nimiä en muista.
 







 
                                                  Toki pistäydyttiin myös kirkossa ja ihailtiin rakennuksia.


 



                             Mies eteni nopeammin kun minä pysähtelin kuvaamaan. Siellä se jo menee...
 

Olimme jo tulomatkalla pysähtyneet Lahdessa syömään, joten täällä kävimme vain juomassa lattet ja mansikkajuustokakkua sekä valkosuklaapuolukkakakkua. Nam!
 


Mukava, kiireetön päivä ja kotimatkalla pysähdyimme vielä Hyvinkäälle kauppakeskus Villaan.

9 kommenttia:

  1. Tuollaiset päivät ovat aarteita! Ja kaikenlaisia aarteita on myös ollut näemmä kaupoissakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin vähän aarteita osteltiin, valikoimasta huolimatta :-)

      Poista
  2. On aivan hauskaa joskus lähteä ajelemaan eri paikkoja katselemaan,ja tutustumaan
    Porvookin on hauska vanha kaupunki. minä kävin viimekesänä porvoossa retkellä
    oli oiken mukava retki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisestä Porvoossa käynnistä oli muutama vuotta, joten ihan uusi tuttavuus tuo ei ollut.

      Poista
  3. Mekin kyllä haluttas tommosiin maisemiin. Äippä sano käyneensä Porvoossa joka kesä sillon ku viel asuvat Riihimäellä ja Hyvinkäällä.

    Kiva oli kattelle kuvia Porvoosta, tattista.

    VastaaPoista
  4. Porvoo kuuluu jokakesäiseen retkiohjelmaan! Ihana kaunpunki jonne voisin jopa muuttaa asumaan :)

    VastaaPoista
  5. Porvoo vei kyllä sydämen kun heinäkuinen viikonloppu siellä vietettiin. Ihana kaupunki. Kylläpä miehesi keksi kivan retkikohteen :)

    VastaaPoista